vko 24. Potkut tulee… ja lento kotiin (vko 25)

Tälläinen oli reissuni au pairina Englannissa 1.syyskuusta.2009 - 21.kesäkuuhun.2010 asti. Tänne en enään päivittele kuulumisiani, mutta muistelen mennyttä 9½kk lämmöllä, oli se aikamoinen kokemus ja sitä ei toista kertaa tule. Nyt lähden kouluun hevosalalle ja katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo.

21. Maanantai (vko.25)

Sain kaverini kaverilta kyydin aamulla lentokentälle ja siellä punnitsin laukkuni lähtöselvityksessä (20,9kg ruumaan ja 7,8kg käsimatkatavara, ei tarvinnu maksaa) ja jatkoin turvatarkastukseen. Lento oli 2½h mittainen Tampereelle ja äiti haki minut sieltä, odoteltuani tunnin verran. Oli kyllä hauska kuunnella “englanninkieltä” suomen aksentilla, ihan hirveän kuuloista, kyllä tiesin etten ollu enää Englannissa.

20. Sunnuntai

Heräsin joskus klo.7 aikoihin, koska olin ollut toisen kaverin luona yötä. Sain häneltä taksi rahan ekan kaverini asunnolle ja sitten siellä menin suoraan sohvalle nukkumaan, olin tyytyväinen että kaverini oli mennyt sänkyynsä eikä odottaessaan minua mennyt sohvalle. Kun heräilin joskus klo.13 aikoihin kävin kiertelemässä Colchesteria viimeisen kerran ja leffassa. Oli oikein mukava päivä, mutta tuskainen, koska tiesin etteivät kaverini pääseet sanomaan hyvästejä ja se oli viimeinen iltani.

19. Lauantai

Aamulla kaverini sai huonoja uutisia, hänellä alkaisikin työt sunnuntaina, joten jouduimme lähtemään klo.4 mennessä takaisin. No, emmepä olleet ehtineet purkaa mitään kun olimme tulleet niin myöhään. Matkalla söimme jotain “drive-in” hampurilaisia ja juteltiin vaikka mitä. Kun tultiin Colchesteriin kaverini kysyi mihin hän minut tiputtaisi ja kerroin että juna-aseman lähelle, tuli puheeksi sitten kenen luona asuin yms.yms. ja hän ei pitänyt siitä. “Loukkaantui verisesti”, melkein itki kun lähdin autosta ja otin tavarani, auto ajoi kovaa pois. Ehkä niin olikin parempi. Illalla menin ulos ja yritin nauttia viimeisestä “ulkona olostani” Englannissa. Tapasinkin uuden ystävän, joka oli tosi mukava, harmillisesti kerroin hänelle että olisin lähdössä maanantaina, mutta luvattiin pitää yhteyttä.

18. Perjantai

Kaverini oli aivan loistava, antoi avaimet asuntoonsa ja sanoi et voin olla kuin kotonani. En halunnut olla vaivaksi, olin valmis nukkumaan sohvalla, mutta hän vaati minua nukkumaan sängyssä ja hän nukkui sohvalla. Koko päivä meni lentojen järjestelyyn ja peruutteluun, sekä illemmalla kävin postittamassa paljon vaatteita taas kotiin. Illemmalla kuulin että eräs kaverini oli menny jonnekin toiseen kaupunkiin jo aikaisemmin ja kysy haluaisinko tulla junalla perässä niin voisin selittää mitä oli tapahtunut ja nähtäis luultavasti vikaa kertaa. Menin asemalle ja missasin ekan junan, sit odotin tunnin toista ja pääsin kuin pääsinkin lähtee. Kun olin perillä, kaverini oli myöhässä, soitti ja kertoi että rengas puhkesi, totta se oli, näytti minulle vielä renkaan. Oli aivan pirstaleina. Mitäs leikkii autollaan ja ajaa liian kovaa uusitulla tiellä, jossa on vähän hiekkaa. Mentiin suoraan nukkumaan, sillä oli jo tosi myöhä. Suunniteltiin myös mitä lauantaina tehtäisiin.

17. Torstai

Aamuvuoro jälleen, kaikki meni hyvin. En ollut väsynyt ja Henri vei lapset kouluun. Siivoilin talossa ja kun sitten otin pienen tauon rupesi väsyttämään, menin huoneeseeni ja otin pienet tirsat. Kello 15 Henri pyysi minut alakertaan ja juttelimme tiistai-illan myöhästymisestä ja hän sanoi että minun olisi aika pakata tavarani ja varata lento seuraavalle päivälle, hän oli valmiina viemään minut kentälle, kunhan saisin varattua lennon. Menin huoneeseeni, soitin äidille Skypellä ja parille kaverille ja kerroin mitä oli käyny. Olin todella pois tolaltani, en oikein tajunnut mitä oli tapahtunut ja ylipäätään miksi minut oli erotettu. Henri kävi muutamaan otteeseen huoneessani raivoamassa, kun yritin ensin löytää yösijaa. En halunnut jäädä siihen taloon enkä pystynyt saamaan lentoa seuraavalle päivälle. Kävin syömässä “teen” ja sen jälkeen jatkoin hommiani. Pakkasin, taksi haki minut myöhemmin ja vei minut kaverin luo pariksi yöksi.

16. Keskiviikko

Aamulla olin ihan ok, herätys klo.7. Minun ei tarvinnut viedä ketään kouluun, koska Rob oli vihainen siitä etten ollut saanut tarpeeksi unta viime yönä. Enhän minä ollut ollut edes humalassa, kun olin kuskina. No, vein myöhemmin Lilyn päiväkotiin, kävin ottamassa nokoset ja sen jälkeen hain Lilyn pois. Mentiin uudestaan sinne leikkikentälle ja nautittiin auringosta, tällä kertaa ei oltu kauaa, koska tarvittiin hakea Flossya koulusta. Illemmalla Uli haki Henrin juna-asemalta.

15. Tiistai

Vein Lilyn päiväkotiin ja lähdin käymään myöhemmin Colchesterissa, tullessani takaisin hain Lilyn päikkäristä ja ajoin lähellä olevalle leikkikentälle, siellä vietettiin aikaa ainakin tunnin verran ellei enempi, kunnes Lily tuli itse sanomaan että lähdetään kotiin. Nautimme molemmat, oli todella kaunis ilma. Ulilla oli vapaa päivä, koska hänellä oli kokeet koulussa. Illalla lähdimme ulos ja haimme samalla Rikan mukaamme, kävimme Salsa tanssi baarissa, mutta ei oikein napannut minulla ja Rikalla joten menimme tanssiklubille, jossa pääsi tanssimaan mitä itse halus. Tultiin myöhään takaisin. Tiesin että klo.24 piti olla takaisin, mutta kun vasta silloin alkoi olla porukkaa klubilla ja meillä enemmän hauskaa niin vietettiin aikaa klo.1 asti, sitten sovittiin meno takaisin kotiin, Uli odotti ulkona, käveltiin autolle ja minä ajoin meidät kaikki kotiin, mutta jouduin ajamaan jotain ihme reittiä ja matkoihin meni paljon pidempään kuin normaalisti. Olimme Overshotissa vasta klo.2:30. Pesin naamani ja menin nukkumaan.

14. Maanantai

Olin vapaalla, pitkästä aikaa ja nukuin pitkään. Henri lähti Lontooseen. Kävin lenkillä koirien kanssa ja ilman, sekä lähdin taas bussilla Colchesteriin ja tulin illemmalla takaisin. Menin myös ajoissa nukkumaan.

vko 23 (”leffa viikko”)

13. Sunnuntai

Sain nukkua pitkään. Rob oli kotona ja touhus tyttöjen kanssa puutarhassa kun olivat katselleet hetken telkkaria, ja Henri teki läksyjään huoneessaan. Minä siivoilin paikkoja ja liityin trampoliinilla pomppimisen jälkeen Flossyn kanssa leikkaamaan nurmikkoa työnnettävällä leikkurilla, koska tiesin kuinka se toimi, Issy leikkasi ajettavalla ja Rob piti kaikkia silmällä, Lily otti kylvyn Henrin kanssa. Illalla pääsin taas koirien lenkin jälkeen vapaalle ja olin tyytyväinen. Menin melko ajoissa nukkumaan, katsottuani “Mission Impossible” kannettavalta.

12. Lauantai

Ulilla oli kokeet tänään, joten meni bussilla Colchesteriin ja tuli vasta illemmalla takaisin. Pidettiin melko rento päivä, Henri vei Issyn kouluun ja vietyään Issyn hän otti tytöt ja meni Flossyn koulun urheilupäiville. Minä jäin Overshotiin siivoamaan ja valmistamaan jotain lounaaksi, kävin myös 1½h lenkillä koirien kanssa, kyllä tuntui hyvältä. Tänään oli tulossa Englanti-USA jalkapallo peli, joten kaikki pukeutu puna-valkoisiin vaatteisiin ja minäkin puin paidan, jossa luki “I <3 England”. Illalla Henri, Rob ja Issy lähtivät jonkun tutun juhliin jossa peli katottiin ja minä jäin Flossyn ja Lilyn kanssa Overshotiin, katottiin “Liisa Ihmemaassa” ja laitoin tytöt nukkumaan. Henri tuli takaisin n.klo.11:20. Oli sanonut tulevansa klo.12 aikoihin, joten olin etsimässä itselleni kokista jääkaapista että pysyisin hereillä katsoessani telkkaria, mutta sitten en enään sitä tarvinnut. Pian hänen jälkeen tulivat Rob ja Issy. Menimme kaikki nukkumaan.

11. Perjantai

Ulin viimeinen koulupäivä ja minulla iltavuoro. Pääsin vapaalle melko aikaisin, ei lähdetty ulos Ulin kanssa, koska Ulilla oli tulossa kokeet lauantaina ja minä olisin koko viikonlopun töissä, joten halusin kerätä voimia sitä varten.

10. Torstai

Minulla aamuvuoro. Kävin ratsastaa Barnabyllä ja hevonen oli vähän hassu. Ei oikein halunnu kuunnella, enkä mä oikein luottanu siihen tällä kertaa, mutta loppujen lopuksi Barnaby oli oikein kiltti poika. Illemmalla sain olla vapaalla ja lähdin taas leffaan (Letters to Juliet). Söin niin paljon popcornia että oikein hävetti, en syöny miteen enään sen jälkeen.

9. Keskiviikko

Minulla iltavuoro, tulin vasta aamubussilla Overshotiin. Olin tosi väsyny oltiin kaverin kanssa valvottu tosi pitkään katsoen telkkarista leffoja, syöden sipsejä ja muita herkkuja. Henri tuli illalla takaisin ja kaikki oli ok.

8. Tiistai

Ulilla vapaa. Melko normaalipäivä, Uli taisi käydä koirien kanssa lenkillä ja minä hoidin lapset. Illalla Uli vei Henrin juna-asemalle, saadakseen junan. Ymmärtääkseni. Rob tuli illallemmalla kotiin joten minä lähdin käymään yhdellä kaverillani ja Uli meni johonkin Salsa -juhliin.

7. Maanantai

VAPAA! Ihanaa! Viikonloppu oli kyl mukava, mut kyl kaipasin vapaata. Heräsin aika aikaisin, lähdin lenkille koirien kanssa ja sen jälkeen tulin takaisin Overshotiin, kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet ja lähdin bussilla Colchesteriin. Henri oli lähdössä samoihin aikoihin jonnekin, joten sain häneltä kyydin pysäkille. Päästyäni bussiin ja Colchesteriin, kävelin H&M:n läpi, mutta tietenkin siellä osui silmään kaunis mekko, jota kävin sovittamassa ja ostinkin. Sitten kävelin ympäri Colchesteria, kävin ostamassa Laten kun kaupat alkoivat sulkeutumaan ja istuin suihkulähteen vierelle. Eräs mukava rouva rupesi juttelemaan kanssani kun naureskelin eräälle pienelle tytölle joka jahtasi puluja ja juoksi karkuun äitiä. Kun rouva lähti eräs toinen herramies rupesi juttelemaan kanssani (kun oli kuullut “aksenttini”). Siinä se aika sitten vierähtikin, hänen vaimonsa tuli viimeisestä kaupasta ja he lähtivät juteltuaan hetken kanssani. Tunsimme molemmat au pairin Romaniasta, josta vaimo oli myös kotoisin. No, lähdin sitten leffateatteriin ja kävin katsomassa leffan (She’s Out Of My League). Oli ihan hauska, vaikka vähän kumma. Kertoi pojasta joka oli töissä lentokentällä ja tapasi turvatarkastuksessa erityisen kauniin tytön joka sitten kiinnostui pojasta (joka ei ollut niin hyvän näköinen) ja siitähän se soppa sitten syntyi. Leffan jälkeen tulin Overshotiin ja menin ajoissa nukkumaan.

vko 22. (lasten lomaviikko)

6. Sunnuntai

Nukuin johonkin klo.8:30 asti, kunnes Flossy nousi kuultuaani ääniä käytävältä, kun isovanhemmat olivat jääneet yöksi ja olivat meluisia. Nousin samoihin aikoihin. Kävin Lilyn kanssa leikkipuistossa pariin kertaan, sit me käytiin shoppailemassa ja rannalla ja syötiin paljon jäätelöä. Nyt pitää pitää tauko jäätelöstä. Illemmalla lähdin isovanhempien kyydillä Lilyn ja Flossyn kanssa takaisin Overshotiin. Molemmat nukahtivat autoon. Pääsin onneksi ajoissa vapaalle, joten yritin rentoutua ja päivittää blogin. Saa nähä mitä ens viikko tuo tullessaan.

5. Lauantai

Heräsin jossain klo.10 aikoihin, koska lapset nukkuivat niin pitkään, ilta oli mennyt pitkäksi. Käytiin taas ajelee Speedboatilla ja yritin nauttia päivästä, oli tosi lämmin.

4. Perjantai

Minulla taas iltavuoro, vaikka olin töissä klo.10 aamusta, koska Ulin piti mennä kouluun, ja illalla piti sitten lähteä Aldeburghiin perheen kanssa. Oli ihan ok päivä, tosi kuuma, mutta kiva.

3. Torstai

Uli halusi tehdä aamun, koska hänen veljensä tuli kylään, joten sain nukkua pitkään. Illemmalla leikin lasten kanssa ja hoidin hommani loppuun. Käytiin myös keilaamassa Ulin ja hänen veljensä Georg:n kanssa. Oli hauskaa, ja kuuman päivän jälkeen oli hauska käydä keilaamassa. Ulin kaveri Sofi liittyi meihin illemmalla.

2. Keskiviikko

Aamupäivä vapaalla, kävin Colchesterissa, vaikka olin nukkunutkin pitkään, sekä lenkillä koirien kanssa. Illalla perhe tuli takaisin ja auttelin kun vain pystyin, olin siivoillut taloa koko päivän ja vaihdellut eilen lakanat, joten toivon kaiken olevan ok, ja niin onneksi oli. Illalla ajoissa nukkumaan.

1. Tiistai

Kesäkuu! Jes! Nyt se kesä alko! No, nukuttiinhan me pommiin, vietiin se kaveri töihin, käytiin ostaa kahvit McDonalds’sta ja pestiin mutainen auto pesukoneessa. ;) Ja lähdettiin ajaa takaisin. Kaverini oli tosi väsynyt ja arvasinhan minä sen, mitäs oli valonu niin pitkään. Perillä kaikki oli tosi huolissaan, koska en ollut vastannut viesteihin ja puheluihin kun olin yrittänyt säästää akkua. Soitin siis Henrille joka oli vanhemmillaan lapsien ja Ulin kanssa ja kerroin olevani takaisin Overshotissa ja ihan kunnossa. Kaveri odotti nätisti kun lopetin puhelun, sanoimme heipat ja hän lähti myöskin kotiin. Sit olinkin aivan turta, olin koneella, pesin pyykkiä, ja illalla lähdin lenkille koirien kanssa kun sade loppui ja tietysti hävitin talon avaimen jonnekkin metikköön. Soitin sitten Sallylle ja Robille että mitä teen, mutta löysin onneksi avonaisen ikkunan ja pujahdin sisään. (huolimatonta jättää ikkuna auki, no, kukas kadotti avaimen, onnen pekka). Lähdin vielä Aqua Springsiin rentoutumaan ja yrittäen unohtaa kaiken muun. Myöhemmin tulin todella väsyneeksi, joten kun pääsin takaisin Overshotiin menin suoraan nukkumaan.

31. Maanantai

Herättiin joskus klo.1 aamupäivällä kun mun kaverin kaveri soitti jostain et oli tulossa meille, joten vaihdoin vaatteeni etten olisi yökkäreissä ja kun olin saanu vaatteet päälle niin eikö se kaveri kurkistanu sisään, just ajallaan. Oli kyl hauskaa… ;) Lähdettiin syömään jotain ja illemmalla olin luvannut maksaa kiinalaiset, kun en muuta ollu saanutkaan maksaa. Syötiin sitten ne takaisin talolla. Illalla valvottiin tosi pitkään, kaverit oli ottanu muutaman ja alkoivat ole kännissä, meikäläinen meni nätisti melko aikaisin nukkumaan, kun vauhti alko menee yli hilseen. Aamulla olisi kuitenkin aikainen herätys, kun piti viedä kaverini kaveri töihin joskus 7 aikoihin töihin.

vko 21 (töitä, töitä, töitä)

30. Sunnuntai

Herättiin jossain klo.10 aikoihin ja käytiin hakee yks kaveri meijän kyytiin. Käytiin syömässä brunch (breakfast+lunch) ja mentiin ajelee pellolle perunavuoren ympärille. Tavattiin joku tuttu (ei mun kylläkään) ja luvattiin lähteä bubiin hänen kanssaan. Oltiin sit siel joku aika ja sain pari juomaa. Käytiin myös sen kaverin kotona nopeasti kattomassa ja olihan se ihan hauskaa. Sit yritetiin käyä kaupas ja syömäs, kun alun perin oli ollut tarkoitus pitää barbeque, mutta kunnon lihakaupat oli ollu kiinni illemmalla eikä mun kaverit ollu tajunnu ostaa sitä lihaa aikaisemmin, joten käytiin hakee Fish&chipsit. Oli silti hyvää. Illalla myöhään nukkumaan.

29. Lauantai

Uli vapaa ja Issyllä oli disco illalla. Meikäläinen oli suunnitellut lähtevänsä kaverin kanssa muutamaksi päiväksi kattoo muita maisemia ja se oli ihan ok Henrille. Joten kun tulin pois Lilyn kanssa, pistin hänet nukkumaan, pakkasin, sanoin hyvät yöt perheelle ja lähdin. Kaveri tuli portilta hakemaan ja sit lähdettiin n.1½-2h ajomatkalle. Illalla mentiin ajoissa nukkumaan.

28. Perjantai

Uli aamu ja minä ilta. Lähdin Ulin mukaan ja menin kiertelee Colchesteria. Ostelin taas jotain kivaa kun oli jääny yhdet paikat Annikan kanssa tsekkaamatta, joten löysin muutamia jalokiviä niistä sitten. Illalla mentiin ulos ja O’neillsiin taas. Äh, se on niin tylsä paikka. No, tultiin ajoissa kotiakin koska Henri ja Rob ei tykänny jos oltiin myöhään ulkona kun oltiin seuraavana aamuna niin väsyneitä.

27. Torstai

Minulla aamuvuoro. Ei mitään muistikuvaa, kaiketi ihan normaalipäivä. En lähteny mihinkään, yritin säästää dieseliä.

26. Keskiviikko

Minulla iltavuoro. Joten sain nukkua pitkään. Jes! Kävin ratsastaa ja “kouluttaa” hevosta, joka oli onneksi rauhallisemmalla tuulella kuin edeltävänä päivänä. Illalla tein työni ja leikin lasten kanssa…

25. Tiistai

Uli edelleen vapaa. Kävin muistaakseni ratsastamassa ja tipuin Barnabyn selästä, tuli ikävästi pää/niska edellä alas, joten niska tuli tosi kipeäksi. Mut hyppäsin takas selkään kun mitään ei ollu murtunu ja jatkoin ratsastusta takaisin kotiin. Hevonen ollu lomalla ja aamupäivällä oli käyny kengittäjä niin oli vähän piukeena enkä pysyny perässä. :)

24. Maanantai

Ulilla vapaa vieläkin. Tein hommani aamulla, päivällä ja illalla. Yritin pitää pienen tauonkin, kävin myös lenkillä koirien kanssa. Ulin sisko tuli illalla ja jäi yöksi, koska Ulin oli tarkoitus viedä heidät aamulla kentälle, joten Uli nukkuin mun huoneessa kanssani muutaman tunnin ennen kuin lähti.

vko 20 Suomessa

23. Sunnuntai

Käytiin ajaa Speedboatia Robin, lasten ja Robin tuttujen kanssa. Oli hauskaa, mentiin ihan hiivatin kovaa jopa 130 mailia/h, eli melkein 210km/h. Vanhemmat lapsetkin pääs vähän kokeilee, mut ei onneksi yhtä kovaa. Tämän jälkeen pakattiin kamat ja ajettiin Overshotiin, mä ajoin nätisti koko matkan Robin ja Speedboatin perässä. ;)

22. Lauantai

Äiskä heitti takas Tampereen kentällä josta kone lähti Stanstedin kentälle suorana. Kun pääsin Englantiin Henri haki mut kentältä ja kun pääsin Overshotiin jouduin samantien lähteä Aldeburghiin toiselle talolle Golfilla. Vaatteiden pakkaus yhdeksi yöksi ja eikun menoks. Oli tosi lämmin. Vaihdoin myös shortsit ja topin päälle ja lähdin ajelemaan, mutta kun olin perillä n.1½h ajomatkan jälkeen jouduin vaihtaa takas pidempään koska illalla tuli kylmä.

vko 20 olin Suomessa, joten en kertoile tänne mitään kummoista :) Tuli tehtyä pääsykokeet Ypäjälle ja vietettyä aikaa perheen ja kavereiden kanssa.

vko 19 (Annika tulee)

16. Sunnuntai

Kotiin lähdön aamu, herätys klo.5 aamulla. Löydettiin ihan ok paikat koneestakin, mä nukuin melkein koko matkan, Annika ei kuulemman pystynyt. Annikan äiti ja serkku tuli meitä vastaan Tampereella ja pääsin siitä sitten kotiin. Oli kyllä aivan uskomaton viikko Annikan kanssa.

15. Lauantai

Töitä tehdessä, Annika rentoutu taas mun huoneessa ja kun olin saanut hommani hoidettua harmittelin kun ei oltu oikein päästy tekee mitään, mut mentiin ulos. Sama paikka, samat musiikit ja sama meno, ei ollu yhtä hauskaa kuin perjantai iltana, mut oli kuitenkin ja valvottiin pitkään, huomenna voidaan nukkua koneessa.

14. Perjantai

Herättiin ajoissa, ja mentiin Ulin kanssa Colchesteriin, Uli meni kouluun ja me mentiin shoppailee, tällä kertaa mä sain shoppailufiiliksen, mut Annika ei niinkään, vähäsen jotain. Sit lähettiin Ulin kanssa Overshotiin, tein vähän töitä ja Annika rentoutu mun huoneessa, ja illalla lähettiin ulos. Uli meni omien kavereiden kanssa ja mä olin suunnitellut näyttäväni eri paikkoja Annikalle, mutta päädyttiinkin sitten vain yhteen paikkaan joka oli tosi kiva tanssi mesta. Tanssittiin sitten myöhään iltaan asti ja Uli ajo meijät kaikki kotiin.

13. Torstai

Aamulla töissä, Annika tuli mukaan koulukuljetuksiin ja ihaili maisemia. Tultiin Overshotiin, tein muut hommani, yritettiin lähteä Colchesteriin shoppailee, mut mul ei oikein ollu shoppailu fiilistä, sit sattukin niin et Henri soitti ja pyysi kyytiä lentokentältä, sit vietiin se kotiin mentiin takas ja pian Henri soitti taas et pitäisi hakea Issy koulusta, haettiin se koulusta, otettiin uimakamat mukaan ja mentiin Aqua Springsiin rentoutuu. Molemmat nautittiin oikein urakalla. Illalla tultiin Overshotiin ja mentiin nukkumaan.

12. Keskiviikko

Tänään Annikan pitäis tulla, mä olin aamuvuorossa että saan illan vapaaksi. Uli haki Flossyn koulusta ja Annika soittelikin pari kertaa et se on ettimässä sitä bussia ja näin pois, mutta kun oltiin just syöty lounas/tee niin Annika soitti ettei se bussi lähdekään, joten lähdin hakee sitä sitten. Tultiin Overshotiin, näytin sille paikkoja ja käytiin kävelylenkillä. Illalla mentiin aika ajoissa nukkumaan.

11. Tiistai

Mulla oli vapaa, mut hain Issyn koulusta illemmalla. Pysyin huoneessani säästellen dieseliä loppuviikkoon. :)

10. Maanantai

Ulilla vapaa, ja meikäläinen kävi kaupassa ja yritti tehdä kaikkee mahdollista että saa “tunteja pois” loppuviikolta. Illalla menin ajoissa nukkumaan. Ei mitään kummoista, Henri kuskas lapsia ja Uli lainas autoa.-

vko 18

9. Sunnuntai (Iloista äitienpäivää Suomeen!)

Ihanaa! Heräsin joskus klo.10, kävin nopeasti alakerrassa ja menin takaisin sänkyyn, nukuin vielä 2h. Yhteensä 10h yöunet. Sit olin koneella, päivittelin blogia, siivoilin huonetta, lueskelin kirjaa ja yritin tehdä lähtiäislahjaa perheelle. Rentoutumispäivä! Ihanaa!

8. Lauantai

klo.7:20 herätys ja alakertaan klo.7:30, ruokin koirat, siivoilin paikkoja ja otin kupin kuumaa teetä. Porukat alkoi valumaan alakertaan klo.8 ja Rob teki aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdettiin Issyn koululle koko porukka (Rob, minä, Issy, Flossy ja Lily), koska heillä oli avoimien ovien päivä. Lapset oli pukeutuneet mitä ihmeellisimpiin vaatetuksiin, näin ainakin 3 Avataria, 2 Lady Gagaa, Jokerin (Batmanistä), joulupukin ja paljon muita. Oli hauskaa, vaikka tekemistä ei niin kauheasti ollutkaan. Kaunis koulu, pakko sanoa, nyt varsinkin kun pääsi käymään sisäpihalla ja sisätiloissa. Mut mä aloin tuntea vähän pahaa oloa, ja varsinkin jos olin sisätiloissa. Ulkona oli parempi, onneksi nuorin ja keskimmäinen halusi lähteä kotiin, joten ajoin heidät Golfilla kotiin ja yritin saada omaa huonoa oloa pois juomalla paljon vettä. Henri pyysi minua hakemaan piirrutus-, maalausjutut esille ja piirreltiin sitten Lilyn kanssa. Flossy meni tietokoneelle pelaamaan jotain peliä. Sitten yritin tehdä salaattia ja istuskelin välillä lämpimän AGA unin vierellä, ja välillä yritin käydä pihalla. Sain kuin sainkin salaatin valmiiksi ja kun sade rupes kaikkoamaan mulle alkoi tulla parempi olo, mutta en voinut syödä lounasta perheen kanssa. Vasta myöhemmin 10 tuntia aamupalan jälkeen söin päivällistä perheen kanssa. Ei ollut onneksi mitään suurta joten söin ihan hyvällä mielellä. Pääsin vapaalle klo.19 ja menin huoneeseeni, yritin kysyä Ulilta oliko hän lähdössä ulos, olisin halunnut vaikka olinkin ollut vähän kipeä. Lähdettiin sitten ulos 21:30 ja mentiin taas O’Neillsiin. Rene oli viimeistä iltaa Colchesterissa, sitten kahdeksi viikoksi lomalle. Hyvä tuuri! Mutta tyttörukka oli harmissaan, tiesi kaipaavansa meitä. No, ilta meni aikas nopeasti, tilasin pari ruotsalaista siideriä ja yritin nauttia menosta, vaikken siitä bubista niin välitäkään. Lähdettiin taas takaisin Overshotiin jossain klo.1 paikkeilla ja sama rumpa kuin edellisenä iltana ja nukkumaan klo.1:45.

7. Perjantai

Heräsin jossain klo.7:30, kun piti taas lähtee Ulin mukaan jos halusin Colchesteriin. Vietiin tällä kertaa Flossy kouluun ja ajettiin siitä suoraan Colchesteriin. Uli meni kouluun ja minä ajoin Aqua Springiin, tuhlasin sit siel koko aikani ja nautin joka ikisestä minuutista jonka siellä käytin. Nykyään ei oo enään varmaa miten autoa uskaltaa käyttää niin, täytyy osata rentoutua. Sitten hain Ulin koulusta ja luulin että oltaisiin menossa kahville, mutta Uli oli liian väsynyt joten ajettiin takaisin Overshotiin ja menin tunniksi omaan huoneeseeni. Kello 15 aloitin työt jälleen, mutta me sovittiin että tällä viikolla minä teen illat että ens viikolla saan illat vapaaksi ja voin tehdä jotain kivaa Annikan kanssa kun tulee keskiviikkona, tai ainakin toivottavasti kun toi tulivuori taas kummittelee. Työt meni ihan mukavasti ja päästiin ulos Ulin kanssa. EI ollu kauheasti porukkaa perjantaina ulkona, tai ainakaan siinä samassa bubissa johon mentiin, taas. Minä olin kuskina, koska olin lupautunut töihin huomiseksi. Lähdettiin jossain klo.1 paikkeilla yöllä jolloin bubi sulkeutu. Sit ajettettin takasin Overshotiin, pestiin meikit ja mentiin nukkuu jossain klo.2 paikkeilla, en halunnut katsoa aikaa, koska tiesin että herätys olis tosi aikainen.

6. Torstai

Nukuin taas pitkään, heräilin kun kuulin ääniä, olin taas “sandwich” ja sitten torkuin johonkin klo.12 asti. Siivoajat oli talossa ja Henri menossa, sekä Uli lopettanut jo työpäivänsä klo.10 jälkeen, kun oli tehnyt eilen yli 10h töitä, joten jos Henri ei tarvii ketään klo.10-15 välisenä aikana se on ihan ok minulle. Minä aloittaisin työni “about” klo.15. Henri oli koko ajan menossa, välillä kävi talossa ja kun tuli viimeisen kerran pyysi minua lähtemään lenkille koirien kanssa että saisivat liikuntansa. Olin sitä jo aikaisemmin miettinyt, mutta olin tullut päivittelemään blogia yms. joten se jäi vain ajatukseksi. Joten työt alkaa klo.14:15. Pyh… koirien lenkki ei oo onneksi paha, ja Henri tiesi jos olin poissa että olin niiden kanssa lenkillä ja tulossa pian takaisin. No joo, Henri tuli itse myöhempään kuin minä. Siitä se päivä sitten lähti liikkeelle. Henri haki Flossyn, Siivoilin, piirreltiin ja maalailtiin lasten kanssa. Sitten Henri haki Issyn Lilyn kanssa, ja lapsilla ilta menikin rentoutuessa TV:ta katsellessa.

5. Keskiviikko

Nukuin pitkään ainakin klo.10 asti, sen jälkeen torkkuilin klo.13:30 asti. Minulla iltavuoro. Uli oli työskennellyt hullunlailla ja joutu vielä hakea Henrin taas lentokentältä. Olihan hänellä 40-vuotis syntymäpäivä, joten piti yrittää olla kauniisti, vaikka auto edelleen harmitti, eikä päästy juttelee asiasta, vaikka alunperin oli ollut. Robkin tuli kotiin ja kaikki antoi lahjoja ja Uli oli tehnyt kakun. Minulla ei ollut mitään mitä antaa, joten sanoin vain hyvää syntymäpäivää ja siivoilin paikkoja kun vain tulivat sekaisiksi. Mutta kyllä harmitti kun just sai pöydän siivottua niin eikö se ollut taas sotkuinen kakun jäljiltä. Höh… Ei taaskaan voinut muutakuin siivota. Illalla menin aika ajoissa nukkumaan.

4. Tiistai

Töissä. Henri vei lapset kouluun ja minä lähdin Aqua Springsiin Ulin ja Sophien kanssa. Meillä oli mukavaa. Suunniteltiin Ulin kanssa että hän jäisi Colchesteriin ja minä hakisin hänet myöhemmin, kun oltaisiin viety Lilyn kanssa Henri juna-asemalle ja päästy näin “vapaalle”. Mutta ei se mennytkään niin kuin suuniteltiin. Flossy meni yöksi Sallylle, joten siitä ei tarvinnut murehtia, mutta kun Henri kuuli että olisin hakenut Ulin Lilyn kanssa, koska Henri ei mennytkään Kelvedonin juna-asemalle, vaan Stanstedin lentokentälle bussille. Niin en saa ottaa Lilya autoon “moottoriteille”. Joten Uli joutui tulee bussilla kotiin ja vei sitten Henrin Stanstediin. Sain kyllä sillä aikaa kuulla kunniani auton käytöstä, kun diesel kuluu. Hitto! Ketähän me joudutaan viemään ainakin kahdesti viikossa Stanstedin lentokentälle tai hakemaan sieltä. Se, se syö dieseliä ja varsinkin kun emäntä ei osaa käyttää oikeita vaihteita. Eilen olin ollut aika kurjassa kunnossa stressin takia ja nyt sitten piti tämäkin huudatus kestää, kuinka röyhkeä olen ja kuinka emme saa ajella enään tuolla lailla. Yksi kerta ja emäntä vetää herneen nenään. Ja kun en pystynyt selittämään mitään, kun sitten tuli että minä olen röyhkeä ja pitäisi olla kiitollinen. On se niin hienoa olla kiitollinen, kun joutuu olee ylimääräisiä tunteja töissä eikä pääse omia vapaa-aikoja aikatauluttamaan kun emännällä ei ole minkäänlaista omaa aikataulua ja se vaihtuu lennossa. Kyllä tää alkaa ottaa kovemmankin päälle. Ei tätä kauaa onneksi kestä kun pääsen lomalle. Toivottavasti ensi viikolla on parempi, kun Annika (tallikaveri) tulee kylään. Minä ja Uli ei käytetty kyllä autoa yhtään sen enempää sinä päivänä.

3. Maanatai

Lapsilla oli vapaa päivä kuten minullakin. Olin suunnitellut lähteväni Aqua Springsiin rentoutumaan ja sitten ehkä kahville tai jotain, mutta piti odottaa että Rob tulisi pyöräilemästä ja sit pääsis kysyy et milloin päästäis hakee Mersu juna-asemalta, mut se meni uimaan lasten kanssa, joten jouduin taas odottaa. Olinhan mä vähän pettyny, mutta soitin sitten äiskälle Skypellä ja siinä se aika sitten onneksi vierähti. Haettiin auto ja jäin taloon, koska tajusin että Aqua Springs sulkeutuis klo.18, joten ei mulle olis jääny kuin 1h uintiaikaa, kun ajoihin ja vaatteiden vaihtoo menee omat aikansa. Höh! No, ehkä ensi kerralla.

vko 17.

2. Sunnuntai

ÄÄÄÄKKKSSS! Hirvityksen pyssyt, arvasinhan että kun tuun alakertaan siellä on hävitys, lapsia oli ainakin 6 ja aikuisia 4 +minä ja Uli, joten hävityksen voi arvata kun klo.8 aamulla menee alakertaan ja kukaan ei ole siivonnut edellisen illan jäljiltä. No, joo. Oli se onneksi parempi mitä mä oletin, Henri oli siivonnut isoimmat, mutta mulle jättänyt tiskit ja lakana vuori oli valtava. Henri lähti yhden vieraan kanssa Lontooseen autolla ja Rob tuli kotiin päivemmällä. Lapset olivat käyneet aamupäivällä uimassa vieraiden kanssa ja minä olin liittynyt mukaan, joten Rob menee huomenna lasten kanssa. Siinä se päivä sitten vierähtikin, siivoillessa. Enkä edes päässy tänä viikonloppuna siivoamaan jääkaappeja.

1. Lauantai

Mulla vapaa, sain nukkua pitkään. En tuntenut taaskaan krapulaa ja olin iloinen siitä. Kävin lenkillä koirien kanssa ja olin niin tyytyväinen kun jaksoin hölkätä yhden tosi pitkän polun alusta loppuun, en tiedä kuinka pitkä on mutta varmaan yhtäpitkä kuin Suomesta kotoota tienpäähän. Sit jatkoin vielä kävellen ja tulin takaisin. Ei me jaksettukaan illalla lähteä ulos Ulin kanssa, vaikka oltiin suunniteltu, kun molemmat olis halunnut lähteä kavereiden kanssa johonkin tanssi baariin, mutta kun kaverit päätti vaan lähteä kahville, ei me jaksettu lähteä. Päätettiin sen sijaan katsoa leffaa koneelta, jonka aikana Uli nukahti, joten pistin pois. Oli raukka tehnyt taas kovan työpäivän.

30. Perjantai

Ulilla taas koulua, joten teki aamun, kunnes mun piti herätä samoihin aikoihin hänen lähtönsä kanssa, kun Henri tarvitsi jonkun ostamaan ruokaa viikonlopuksi. Heräsin sen verran aikaisin että voitaisiin tehdä ostoslista. Meenasin nukkua pommin kun nukuin “sandwich”inä niin kuin me täällä Ulin kanssa leikkisästi sanotaan, kun tyyny on pään ympärillä ja nukut kyljelläs niin että pää on tyynyn sisällä kuin hot dog. Illalla tuli vieraita, mutta minä “linnottauduin” Ulin huoneeseen, kun pääsin vihdoin viimein vapaaksi, kävin suihkussa ja laitoin itseni valmiiksi ja sit lähdettiin ulos Ulin kanssa. Mentiin O’Neillsiin taas ja alunperin oli ollut tarkoitus mennä tapaamisen jälkeen muualle, mutta porukat olivat ilman meitä vaihtaneet mieltään ja jäätiin sitten sinne. Olin tosi tympääntynyt, ja sen taisi huomata, kerroin mä muutamille, etten mä tykkää siitä bubista enään. No, paikan manageri, jonka Rene tuntee tuli juttelee nopeasti mun kanssa, kun olin nähnyt sen toissapäivänä ainakin kahdesti kun olin ollut Colchesterissa ja sitten ostoksilla Lilyn kanssa Tollgatessa. Joten se osti mulle irlantilaisen ciiderin. Oli ihan ok, mutta aika kitkas. Sitten eräs toinen kaverin kaveri toi jonkun punaisen shotin, josta en kysellyt sen enempää. Myöhemmin sama kaveri toi mulle toisen ciiderin ja loppuillasta sain vielä lämmittävän shotin. Tein sen mokan että henkäisin shotin jälkeen vähän reippaammin ja kyllä lämmitti. No, Uli ajoi ja mäkin oli loppujen lopuksi ihan ok, vaikka olinkin pettynyt bubi valintaan.

29. Torstai

Aamuvuoro. hmm… Aamu meni mukavasti, ei temppuiluja, vein Flossyn kouluun ja Lilyn päiväkotiin. Hain Lilyn päikkäristä, ja Uli haki Flossyn, sekä myöhemmin Henrin Stanstedista. Minä muutin Ulin huoneeseen, koska huomenna tulee vieraita, niin Henri tarvitsee heille mun makuuhuoneen. Nukuin siis siellä.

28. Keskiviikko

Aamupäivällä kävin yksinäni Aqua Springsissä, Uli ei tahtonut tulla ja mulla oli vähän vapaata. Tämän jälkeen hain Lilyn päiväkodista ja tulin takaisin. Rupesin töihin klo.15 ja Sally haki Flossyn tenniksestä, joten jäi hänelle yöksi. Issy tuli kotiin. Ilta meni ihan mukavasti. Ei paljoa taas muistikuvaa tästä päivästä. Olin kokopäivän vähän maassa, mutta eiköhän se siitä.

27. Tiistai

Minulla vapaa, piti vähän kuunnella että miten Henri tarvii autoa ja sit päätin lähteä leffaan, harmillisesti en saanut ketään mukaan, joten lähdin katsomaan Dear Johnin yksinäni. Oli kyllä hyvä leffa, koskettava, ja niin totta kun siitä itse tekee. Leffan jälkeen menin Colchesteriin ja kävin palauttamassa yhden paidan, josta en sitten tykännytkään niin paljon, samalla vaihdoin yhden toisen paidan kun tajusin että siihen olisi vaikea löytää sopivia rintsikoita, joten väri muuttui vaaleasta turkoosista mustaksi, valkoinen olisi paljastanut kaiken. Sen jälkeen menin kattoo nopeasti yhden toisen kaupan ja tietty sieltäkin tuli sitten mukaan vaikka mitä. Illalla vein Henrin lentokentälle, että pääsee bussille ja siinä se.

26. Maanantai

Ulilla oli vapaa päivä, meikäläinen koko hemmetin päivän taas töissä, ei mitään vapaa aikaa, sitten lapsien koulusta haun jälkeen. Aamu meni melko mukavasti, Henri vei lapset kouluun, joten sain vähän vapaata, pyykit koneeseen ja omaan huoneeseen. Uli heräsi aikaisin, joten ei tarvinnut edes pelätä herättävänsä. Päätin lähteä käymään Colchesterissa ja kysyin haluaisiko Ulikin tulla. Mentiin yhdessä ja näytin sille yhden vaatekaupan jonka olin löytänyt eilen. Löysin sieltä sitten vähän enemmänkin vaatetta ja niin löysi Ulikin, vaikka oli tehnyt päätöksen ettei ostais enään mitään vähään aikaan. Tullessamme takaisin, hain Lilyn päiväkodista ja Henri haki Flossyn. Ilta meni onneksi myös ihan mukavasti.

vko 16. (iltavuoro viikko)

25. Sunnuntai

Heräsin ekan kerran jossain 10 aikoihin ja sit aina pätkittäin kun lapset huusi alakerrassa, mutta päätin nousta sängystä jossain klo.1 aikoihin. Olihan se ihan tarpeeksi yöunta. En tuntenut krapulaa, joten avasin koneen, päivitin blogin, tarkastin juttuja ja lähin sitten kaupungille. En mä kauaa ehtiny Colchesterissa mitään tekemään kun kaikki meni niin aikaisin kiinni. Kävin yhdessä kaupassa, josta löysin nätin mekko/paidan ja ostin kahvilasta “take away” kahvin jasen juotuani lähdin Merseahan rannalle. Siellä kävelin hetken pitkin rantaa ja kävin kokeilee vettäkin ja oli tosi lämmin. Sitten luin hetken mukaan ottamaani kirjaa ja lähdin sitten takaisin, matkalla Henri soitti ja pyysi minua hakemaan hänet Stanstedista, joten otin suunnan kohti Stanstedia ja kävin hänet hakemassa, ja ajettiin myöhään takaisin Overshotiin. Menin ajoissa nukkumaan, sillä huomenna on aikanen aamu ja koko päivä työ.

24. Lauantai

Töihin klo.9 aamulla ja lopetin jossain klo.7:00, kävin suihkussa, laittauduin valmiiksi ja menin Ulin kanssa Colchesteriin. Uli meni kavereittensa kanssa TP nimiseen baariin ja minä menin Wig & Pen, tapaamaan Nataschaa, joka oli myöhässä. Hänen viimeinen viikonloppunsa UK:ssa, joten yritettiin nauttia siitä. Harmillisesti tytöllä oli edelliseltä illalta krapula päällä, joten lähti aika aikaisin, mutta Rika (tanskalainen au pair) liittyi minuun kaverinsa kanssa ja vaihdettiin baari tanssi clubiin. Harmillisesti nämä tytöt eivät tanssineet, istuskeltiin baari tuoleilla ja katteltiin ihmisiä, oli se ihan mukavaa. Harmillisesti en ollut ottanut tarpeeksi rahaa mukaan, joten jouduin vähän lainaamaan. Tultiin kotiin taksilla ja pääsin sänkyyn klo.3 aamulla.

23. Perjantai

Lapset meni kouluun muilla kyydeillä ja Uli meni kouluun, menin hänen kyydissään Aqua Springsiin rentoutumaan, ja kun en saanut koko 3h käytettyä AS:issä, menin tunnin ajaksi kävelee ympäri Colchesteria, oli kaunis ilma ja kävin ostamassa kahvinkin. :) Illalla lähin ulos, kun olin juhlatuulella, Uli ei ollut, joten ei tullut mukaani. Oli ihan mukava ilta, vaikka loppu vähän aikaisin.

22. Torstai

Tylsää… Iltavuoro, meni aika mukavasti. Mutten päässy tekee mitään omaa aamupäivällä.

21. Keskiviikko

Lapset kouluun! Minulla iltavuoro, en aamulla päässy oikein tekee mitään kun Uli tartti taas autoo, lasten kuskaukseen. Jo lähti kotia tänään ja minä pääsin omaan huoneeseeni, siivoilin tavaroitani ja sain yhden laukunkin valmiiksi kotiin tuloa varten. Saas nähä, milloin pääsen. Rob tuli illalla kotia.

20. Tiistai

Töissä. Minä putsasin keittiön kaikki laatikostot tänään, koska Uli ja Jo teki eilen ihan uskomatonta työtä sen kaapin kanssa ja halusin olla osana jotain “isoa” mullistusta. Käytiin välissä vähän puutarhassa, kun Jo oli käynyt lasten kanssa ostamassa uusia kevät kukkia ja auttelin heitä, mutta lapset oli jostain syystä vähän huonolla tuulella. Illalla pääsin vapaalle ja menin ajoissa nukkumaan.

19. Maanantai

Minulla vapaa päivä, Lily meni tänään takaisin päiväkotiin. Jes! Yksi lapsi uunista ulos! Flossy ja Issy olivat vielä keskiviikkoon asti kotona. Kävin Aqua Springissä ja löhöilin talossa. En oikein päässy mihinkään, kun Uli tartti autoa, vei/haki Lilyä ja kävi kaupassa. Siivosivat Jon kanssa meidän kuiva-aine kaapin.

vko 15. (lapset vieläkin vapaalla)

18. Sunnuntai

Herätys klo.7:50, alakertaan klo.8. Kukaan ei ollut vielä lapsista hereillä, mutta Jo oli alakerrassa ja valmisteli lounasta. Kyllä harmitti, koska Uli oli nukkunut klo.9 asti eilen ja olisin halunnut jäädä eilen pidemmäksi aikaa kavereiden kanssa, mutta piti saada vähän untakin etten tänään olisi kuin kuollut koira. No, klo.8:30 alkoi lapsia tulemaan, kun meillä oli myös Henrin kaveri ja hänen lapsensa kylässä. Tehtiin yhdessä aamupalaa ja syötiin. Sitten lapset katto hetken telkkaria ja minä siivoilin paikkoja ja auttelin Jo:ta. Pian lapset juoksenteli trampoliinille ja sisälle, edes takaisin. Päätin siis mennä hakemaan jotain tavaroita huoneestani ja pian Flossy liittyi seuraani, katseltiin ikkunasta kun Rob tuli pyöräilemästä 27-vuotiaan trainerinsä kanssa ja Rob oli aikeissa antaa pienen ajon Porchella (kilpa-autolla), joten minä sain idean kun näin edelleen likaisen VW Golfin autokatoksessa, että voitaisiin pestä se lasten kanssa. Joten Rob auttoi sappuioiden ja sienien löytämisessä, siirsin auton ja sitten pesulle. Pestiin auto (harmillisesti keskipäivän auringon paisteessa), mutta tulipahan pestyä. Lounaan jälkeen jouduttiin vielä lähteä ajamaan sillä, eli ei päässyt kuivamaan kunnolla, pitää pyyhkiä jollain pyyhkeellä ikkunat huomenna. No, vein sitten Henrin Stanstedin lentokentällä, kun junat ei toimi viikonloppuisin niin hyvin ja eihän ne siellä liikkunut Islannin tulivuorenpurkauksesta johtuneet lentokiellon takia myöskään junat eivät liikkuneet lentokentille, joten Henri otti bussin, joka ajaa itseasiassa paljon lähemmäs hänen Lontoossa olevaa asuntoaan. Sitten ajoin takaisin Overshotiin ja Rob oli pesemässä uima-altaan peitettä lasten kanssa ja ottivat ensimmäiset uinnitkin. Oli tosi kylmä vesi 60F, eli about 15C. Minä pesin uimakatoksen ikkunoiden välejä, kun olivat tulleet törkyisiksi, mutten jaksanut viedä sitä loppuun asti kun kaikki lähtivät sisälle. Sitten tytöt meni hyppii trampolinille ja minä yritin pitää pienen tauon, mutta jouduin lähteä hakemaan Ulia Colchesterista. Sitten olin aivan poikki ja turhautunut. Ei vapaata, töissä, töissä, töissä, ja varmaan sain taas auringonpistoksenkin. Join ihan sikana vettä illalla kun oli vähän huono-olo, mutta piru vie lapset ei uskonu. Rob ajoi ruohonleikkurilla vielä illalla ja lapset oli kyydissä. Minä karkasin huoneeseeni ja Uli kysyi että olinko vapaa, sanoin etten ollut varma, mutten pystyny enään työskentelee. Empä mä paljoo ollu tehnytkään. Menin joskus tosi myöhään nukkumaan, mutta hei, huomenna vapaa!

17. Lauantai

Sain mä siinä sitten 9h yöunet ja sen 1h torkun, joten olin ihan tyytyväinen. En ole ainakaan väsynyt. Tulin päivittelee blogia ja illalla olen lähdössä ulos Ulin kanssa, koska kaverini laittoi viestiä ettei pääse tapaamaan koska on lähdössä vanhemmilleen, niin kuin vähän odotinkin, muttei se pystynyt sitä suoraan sanomaan. Kävin n.1h kestävällä kävelylenkillä, sitten lähdin Colchesteriin aikeissa mennä Aqua Springiin, mutta tapasin erään tutun Alin kaupassa ja jäin juttelemaan hänen kanssaan muutamaksi tunniksi. Sitten lähdin takaisin Overshotiin (ja olin jo oikeastaan myöhässä), laittauduin valmiiksi iltaa varten ja menimme takaisin Colchesteriin. Ilta oli mukava, join 4 lasia kokista koska olin kuskina, ja sain mukavan “biletunnelman” päälle, koska olin väsynyt, turhautunut (kun en tavannut erästä toista kaveria koko päivänä kun hänellä oli kiire) ja veressä oli sokeria sekä kofeiinia niin hyvin meni. Naureskelin vain kavereille kun olivat vähän humalassa ja pelattiin biljardia baarissa. Kokeiltiin muuten uutta baaria ja se oli mulle mieleen, oli baaritiski, tilaa tanssia, tuleja istua ja biljardipöytä, sekä hyvä porukka. Illalla lähdin jossain klo.12 aikoihin koska sunnuntaina pitää herätä aikaisin, vein yhden kaverin kotiin, Uli jäi hänen kaverilleen yöksi ja kävin moikkaamassa Alia (koulukaveria), joka oli iltavuorossa kaupassaan. Sain ostettua uuden kokiksen häneltä, koska huomasin käteni tärisevän ja ajoin sitten Overshotiin. Sänkyyn pääsin vaatteiden vaihdon ja meikin pesun jälkeen klo.1:30 sunnuntai aamuna.

16. Perjantai

Minulla aamuvuoro, sain kyllä nukkua tunnin pidempään kun Uli teki 1h aamulla koska oli lähdössä sen jälkeen kouluun ja minun piti jatkaa siitä mihin hän jäi. Tunsin itseni vähän kipeäksi tänään, koko ajan oli vähän kylmä olo, mutta se siitä sitten. Uli tuli takaisin klo.3:30 ja aloitti työt 4, koska tytöt eivät lopettaneet leikkiään kanssani ajoissa. Odottelin sitten viestiä yhdeltä kaverilta, jonka kanssa oli tarkoitus mennä keilaamaan tai jotain ja minun oli tarkoitus mennä hänelle yöksi, mutta hän ei päässyt ajoissa sieltä surffausreissustaan ja meni suoraan nukkumaan, joten mun suunnitelmat meni uusiksi. Otin pienen torkun klo.20-21, jonka jälkeen edelleen odotin vastausta, mutta huomasin olevani tosi pettynyt ja vaihdoin sitten yökkärin päälle ja Ulikin tuli huoneeseen, joten tarkastettiin tietokoneet ja mentiin nukkuu joskus klo.24 yöllä.

15. Torstai

Minulla oli taas aamuvuoro, vaikka luulin että olisin päässyt iltavuoroon, mutta ei niin ei. Toki, myöhemmin Ulia kyllä harmitti ettei ollut tehnyt aamuvuoroa, koska olisi sittenkin halunnut illan vapaaksi, mutta päätetty ja tehty mikä on tehty. No, kävin sitten taas ratsastamassa enkä kauheasti päässyt juttelemaan tyttöjen kanssa kun Emma oli katsomassa leffaa kaverinsa kanssa (meni siis siihen minkä olisimme halunnut nähdä) ja toinen oli pesemässä autoa £2,50 liksalla per auto, ei paha, melkein olisin voinut antaa Golfin hänelle pestäväksi). No, illalla menin sitten leffaan Ulin kanssa. Alun perin oltais haluttu tavata Rene, mutta hän halusi mennä taas katsomaan leffoja Sofin (toisen Ulin luokkakaverin) kanssa, mutta Uli ei halunnut, ja yritettiin kattoa mitä leffoja oli tulossa, mutta ei ollut oikein mitään ja kun sitten päätettiin yksi ja mentiin kattomaan sitä, niin ei se ollutkaan niin kiva kuin luultiin. Leffa oli nimeltään Kick-Ass, kertoo kaverista joka haluaa olla supersankari ja ryhtyy sitten toimeen, jossa mukana tulee sitten muitakin (mm. alle 11-vuotias tyttö joka tappaa isoja karskeja miehiä erilaisilla aseilla), ei ollu kyllä meidän leffa. Puolessa välissä olin valmis lähtemään pois, mutten halunnut jättää Ulia yksin. Voin sanoa että se on ihan tarkoituksella K15! No, mentiin sitten sen jälkeen nukkumaan.

14. Keskiviikko

Minulla oli aamuvuoro, ja sen jälkeen menin ratsastamaan pitkästä aikaa. Karen ei ollut kotona, mutta olivat tulossa ja kun tulin takaisin hevosen kanssa, joka oli ollut kuin mikäkin mato, kun ei suorana pysynyt, Karen ja Emma sekä Vicky olivat takaisin. Hoidin hevosen ja huomasin tyttöjen lähtevän jonnekin pyörillä, yritin huutaa heidän peräänsä, mutta eivät he kuulleet. Menin sitten sisälle juomaan kupposen teetä Karenin kanssa ja hän sanoi että tytöt päättivät tulla minua vastaan, mutteivät huomanneet minun olevan jo pihalla. Siinä sitten juteltiin kunnes tytöt tulivat takaisin ja pelattiin tennistä tyttöjen ja koirien kanssa. Karen sai sitten idean että voitaisiin mennä leffaan ja tarkastettiin koneelta että monen aikaan haluamamme leffa olisi tulossa, lähdin sitten nopeasti käymään Overshotissa, suihkussa, vaihtamassa vaatteet ja laittamassa vähän meikkiä, mutta kun tulin Overshotiin oli tunnelma sen verran tiukka että tein kaiken 20min ja lähdin ajamaan takaisin School Farmille, Karen kysyi että miten mä jo näin aikaisin tulin ja sanoin että talossa oli vähän tiukat oltavat, kun Rob oli tullut kotiin, Jo oli laittamassa illallista ja Uli yritti pärjätä lasten kanssa. Mentiin sitten ajoissa Braintreehen, mutta meidän haluamamme leffa oli loppuunmyyty, joten katottiin sitten toinen leffa, joka oli alkamassa 10min sisällä, mutta tosi ensin on 20min mainoksia. Leffa oli ihan ok, amerikkalainen tyttöjen hauskanpito leffa, eli just ok meille. Leffan jälkeen kaikki oli ihan tyytyväisiä, ja kun tultiin takaisin tapasin tyttöjen isänkin pitkästä aikaa ja tällä kertaa hänellä ei ollut niin kiire. Juteltiin siinä 30min niitä näitä ja lähdin sitten kotiin.

13. Tiistai

Aamupäivä meni mukavasti kävelylenkillä ilman ja koirien kanssa. Illalla lähdin käymään Colchesterissa ja tapasin yhden kaverin jonka kanssa juteltiin nopeasti että mitä kuuluu kävellessämme samaan suuntaan, sitten meninkin heti sen jälkeen Aqua Springsiin jonka jälkeen minun oli tarkoitus hakea Uli Overshotista, ajaa Renen kaverille ja katsoa taas leffoja, mutta jostain kumman syystä kun viimeksi olin siellä ja olin tavannut yhden kyseisen kaverin kaverin, hän oli menossa myös eikä halunnut tavata minua. No, hitto! Oli tosi lapsellista käytöstä, ja minähän sitten päätin mennä takaisin Overshotiin. He hakivat kyllä Ulin, joten kun tulin takaisin Uli ei ollut enään paikalla. Olin koneella jonkin aikaa ja löysin mukavan yllätyksen facebookista, joka vähän teki mieleni kirkkaammaksi. Tämän jälkeen meninkin onnellisempana nukkumaan, enkä onneksi vihoissani. :)

12. Maanantai

Ulilla vapaa päivä, ja sen hän ansaitseekin “rankan” viikonlopun jälkeen. Mutta minä olin aivan turta, koska oli univelkaa ja piti olla töissä. No, kun illalla pääsin vapaaksi olisin halunnu lähteä jonnekin, Uli lähti jo aikaisemmin koska Rene oli tullut käymään meillä ja he olivat värjänneet Ulin hiukset ja nyppineet kulmakarvat yms, joten he lähtivät taas Renen kaverille katsomaan leffoja. Olisin halunnut liittyä heihin, mutta olin tosi väsynyt ja tajusin ettei täältä hornan tuutista mitään busseja enään tähän aikaan kulje. Joten kaaduin sänkyyn klo.9 illalla ja mietin että huomenna teen jotain kivaa kun oon vapaalla. Henrin äiti tuli meille kylään kahden viikon ajaksi kun Henri joutuu olee koulussa sen kaksi viikkoa, tehden jotain hänen kurssiinsa ja kokeita yms.


Mainos